Asiakkaat

Meillä on maailman parhaat asiakkaat. Ja meille on tärkeää, että heillä on käytössään maailman paras sähköinen asiointipalvelu.

Paperista digiaikaan

Vantaan rakennusvalvonnan liittyminen Lupapisteeseen 2014 tarkoitti perinteisten paperisten lupahakemusten loppua ja rakennusvalvonnan siirtymistä uuteen digitaaliseen aikaan. Projekti toteutettiin kymmenessä kuukaudessa.

Aikaisemmin rakennusvalvonnan huoneet täyttyivät papereista ja mapeista. Arkistomateriaaliltaan Vantaan suurimmassa yksikössä syntyi arkistoitavaa paperitavaraa kymmeniä hyllymetrejä vuodessa.

”Lupapisteessä on nykyisin kaikki mitä tarvitsemme: materiaalit löytyvät sieltä, voimme käydä keskustelut asiakkaiden kanssa siellä ja tehdä piirustuksiin merkintöjä. Koska koko prosessi on digitaalinen, nämä kaikki ovat jokaisen asianmukaisen tahon nähtävillä.”

Pekka Virkamäki, Rakennusvalvonnan johtaja

Rohkeus kannatti

Kun Vantaan rakennusvalvonnassa päätettiin siirtyä yhdeltä luukulta toimivaan sähköiseen asiointiin, organisaatiossa ei tiedetty mitä projekti vaatii. Rakennusvalvonnan johtajan Pekka Virkamäen mukaan onnistumisen salaisuus oli yksinkertainen: rohkeus kokeilla.

”Rohkea kokeilu oli olennaista. Kokeiluistamme varmaan ¾ on mennyt pieleen, mutta joka kerta on opittu tietyllä tapaa enemmän kuin mitä rahaa on mennyt. Kaikki tämä on valmistanut meitä siihen missä nyt ollaan. En usko itse ollenkaan it-puolen loputtomiin moniportaisiin suunnitteluhommiin. Maailma muuttuu niin nopeasti, että niistä projekteista ajaa aika aina ohi.”